Oon aika yllättyny siitä että kirjotan tätä, koska tää on varmaan miljoonas blogi jonka alotan ja yleensä näiden elinkaari on noin yksi (1) kirjoitus, jos sitäkään. Yleensä innostus latistuu jo perustuksiin, käytän ihan liian paljon aikaa jonkinlaisen identiteetin rakentamiselle, blogilleni siis. Nimimerkki, ulkoasu, jonkinlainen teema ja kirjoitustyyli. Minut kirottiin joskus ominaisuudella, joka pitää sisällään sen että motivaationi, intoni, inspiraationi, energiani ja moni muu suorittamiseen liittyvä yksityiskohta luonnehtii suhteellisen ailahtelevaisesti. Kovat nousut ja laskut, mut selvinpäin. Se on tosi turhauttavaa, koska musta on tullu auttamaton alisuoriutuja, miljoonien puolivalmiiden projektien äiti. Se suorastaan vituttaa mua suunnattomasti ja jatkuva vitutus taas on tehny musta katkeran. Näin nuorena katkeroituminen on aika ikävää, koska kukaan ei oikeen innostu mun asenteesta elämää kohtaan. Tää blogi vähänniinkuin hoitaa sitä virkaa että saisin just ne asiat purettua jonnekkin, ilman sosiaalisia uhrauksia.

Jotenkin musta tuntuu kokoajan että mun teksti on tosi tökkivää, mult puuttuu taas flow ihan kokonaan. Ja kuvitelkaa, oon polttanu huomattavan määrän pilveä ennen tämän kirjoittamista joka yleensä vaikuttaa juuri päinvastaisesti - antaa sitä vapautta pakkomielteistä olla keskittymättä aivan liian pieniin yksityiskohtiin, lopulta hajottaen pääni epävarmuuteen ja lopulta turhautumiseen. Niin kävi nytkin, en vaan löytäny niitä ihan täydellisiä sanoja, alko ärsyttämään ja kirjotin vaan jotain. Yritän olla lopettamatta tätä kesken unohtaen koko asian, koska niin voisi hyvinkin käydä. 

Jos totta puhutaan mun mieltä on pohdituttanu pari asiaa tässä viimepäivinä, ehkä se vaikuttaa mun keskittymiskykyyn. Ensimmäisenä mieleen juolahtaa ihmissuhteet, tai oikeasti aidosti vain yksi. En edes tiedä miksi olen jostain syystä luonut jonkinlaisen vahvan tunnesiteen erääseen vaikkapa Sami nimiseen henkilöön. Me ollaan kyllä vietetty aika paljon aikaa keskenämme, useimmiten tosin nukkumalla järjettömiä aikoja välillä heräten tyyliin tupakalle ja pari sanaa vaihtamaan. Yks viikonloppu mä nukuin jopa sen kainalossa, mutta siitä on jo aikaa. On se sen jälkeen ehtinytki viettää täällä kaksi yötä omasta aloitteestaan, mutta tuolloin en jostain syystä pystyny mihinkään, ja musta vähän tuntuu että se mun passiivisuus ja vastakaijun puuttuminen on syypää siihen että mieltäni nyt hieman nakertaa. Se ei nimittäin puhu mulle ollenkaan omasta aloitteestaan, ja jos mä taas alan puhumaan niin vastaukset ovat lyhyitä ja luonteettomia. Kun kättelis kylmää ja luista kättä, ja se tuntuu kylmänä jossain selkäytimen syövereissä. Olispa mulla sillon ollu sitä yhtä läpinäkyvää, pahanmakuista ja harvinaisen ärsyttäviä öyskäreitä luovaa nestettä, kun sitä olisin ihan huikallisen olisi tulos voinut olla toinen. Todennäköisesti olisi ollut. 

Joskus mä toivoisin et ammentaisin jostakin niin paljon rohkeutta, että uskaltaisin esittää lähipiirilleni pari teoriaa koskien asioita, jotka on jäänu mua vaivaamaan. Mulle on kehittynyt ihmeellinen taipumus keksiä mitä eniten järkeenkäypiä teorioita asioiden oikeasta kulusta, kun olen jotakin - esimerkiksi kaverini tarinaa, epäillyt valheelliseksi. Koska oon kokenut jonkinlaista onnistumisen ja älykkyyden tunnetta oon reagoinut tähän uuteen sherlock holmes - efektiin hieman varauksellisesti. Tämänhetkiset ajatukseni pyörivät lähinnä muutaman mahdollisen vastauksen oireisiini. Tämä tieto voi olla tärkeää ja ehkä estää minua tekemästä tyhmiä päätöksiä jatkossa. 1.) Olen ehkä mutta en varmasti sekoittanut pääni valvomisella,, juhlimisella ja ketjupolttelemalla. Suvussani on vissiin naisilla skitsofreniaa ja ei siitä sen enempää kiitos. (ehkä vainoja), 2.) Musta on tullu oikeesti niin tyhmä kaikista, joistakin tai jostakin todellisuudenpakokeinostani että musta on yksinkertasesti huomaamattani muuttunu tyhmäksi. Kaverini käyttävät minua ainoastaan hyväkseen, enkä ole tajunnut itsestäänselvää meneillä olevaa hyväksikäyttösuhdetta. Kun sitten olen polttanut pilveä , joka muutenkin stimuloi omalta osaltani kognitiivisia osa-alueita. Tällöin olen vanhalla hautautuneella järjenjuoksullani oikeasti keksinyt mitä on tekeillään. Kun sitten olen vaikutuksen hiipuessa psyduck-tilaani vaipunut takaisin olen alkanut ÄO-pisteiden ropistessa kyseenalaistamaan teoriaani. Joskus keksin jopa ihan toisenlaisen ja alan uskomaan siihen. Ei siitäkään sen enempää. Sitä vaan tarkotin että oon nykyään vaan hölmö ja välil leikkaa. 3.) Mä ajattelen ihan liikaa (jotenkin mulla on sellanen olo että mulla oli paljon enemmän teorioita äsken.. no höh.

Mun on aika varmaan sammuttaa aivot tolla inhottavanmakusella, ,eikä mulla oo siihen ees mitään apuvälineitä. Se maku. yh. pakko nukkua.